be_ixf;ym_202107 d_28; ct_100
SULJE
Monster athletes ride for Dirt Shark's Doonies III in Glamis, CA
UUTISET

DOONIES 3

Jan 062017

Glamis. Myöskin Imperial Sand Dunesina tunnettu 70 x 10 kilometrinen luonnon hiekkalaatikko on todistanut vaikka mitä viimeisen 200 miljoonan vuoden aikana. Cahuilla-järven rantahiekasta syntynyt Glamis on Arizonan, Kalifornian ja Meksikon Baja California del Norten rajavyöhyke. Paikasta on muodostunut myös off-roadin taivas yli puolelletoista miljoonalle harrastajalle, jotka matkaavat Glamikseen revittelemään dyynejä crossipyörillä ja vaikka minkälaisilla off-road kulkupeleillä. Oldsmobile Hill, Competition Hill, Gecko Road ja Brawley Slide sykkii polttoaineen, hevosvoimien ja terveen järjen unohtamisen voimin.

Kaksi vuotta sitten, Glamis ja the Imperial Sand Dunes on toiminut paikkana some-ilmiölle nimeltä The Doonies. Monster Energyn masinoima ja Ash "Dirt Shark" Hodgesin luoma ja ohjastama Doonies-konsepti on sekä tuonut esiin erikoista off-roadmayhemiä, mutta myös huikeaa somemenestystä. Itseasiassa Doonies2-youtubevideo joulukuulta 2015 on kerännyt huikeat 12286012 katselukertaa. Kyllä, 12 miljoonaa ja rapiat.


Siitä pääsemmekin tähän päivään, jolloin Monster Energy ja Dirt Shark ylpeänä esittää uuden videon: Doonies3. Vuoden päivät vierähtivät tehdessä tapahtumaa ja joulukuun alussa Doonies-ryhmän viidakkorumpu kutsui fossiilisten polttoaineiden rakastajat vuotuiseen kokoontumiseen Glamisin hengellisiin maisemiin.

13 minsaa ja rapiat päälle, Doonies3 taltioitiin historiankirjoihin arsenaalilla leffatason kameroita sekä tietysti valokuvin neljän eri tuotantoyhtiön voimin. Kun mukaan heitetään pari helikopteria, drone-eskadroona ja Monsterin pataljoonan verran väkeä, saadaan tulokseksi hemmetinmoinen keitos.

"Olemme työstäneet Doonies-sarjaa nyt kolme vuotta," sanoo Supercross-menestyjä ja Monster Energyn työntekijä Josh Hill. "Kaikki sai alkunsa muutaman huippu-urheilijamme telttailureissusta Glamisiin mukanaan lelunsa ja Dirt Shark tallentamaan kaiken videolle. Nyt siitä on kehittynyt massiivinen tuotanto jossa on mukana kaikki huippu-urheilijamme. Fiilis on kuin off-road armeijalla, Monsterin tuodessa mukanaan rekkoja, moottorikelkkoja, helikoptereita, Monsterautoja, ralliautoja, Harley Davidsoneja ja 20 dyynitaksia. Tänä vuonna meillä oli jopa Jeremy McGrathin "Kool Bus" kuljettamassa jengiä dyyneiltä paikalliseen kuppilaan."
 

Dooniensin alkuperäinen inspis tuli nuorista uhkarohkeista fmx-kuskeista ja heidän dyynejä pieksävistä prätkistään. Jälleen kerran Monster Energyn maailmanluokan FMX-ilmavoimat valtasivat sinitaivaat Glamisin yllä.

"Todennäköisesti ette ole koskaan nähnyt niin intensiivistä ajamista ja niin älyttömiä hyppyjä," kertoo Josh Hill. "Emme tehneet maailmanennätyksiä hyppyjen pituuksissa, mutta ajamisen taso Glamisissa on maailman parasta. Ei ole olemassa motivoituneempaa jengiä, jonka pääidis on löytää ja suorittaa hulluimmat ja isoimmat hypyt, mitä mahdollista. Tarkoitan että vedetään nupit kaakkoon, juostaan vaihteet läpi ja painetaan niin kovaa kun masiinoista lähtee läpi veitsenterävien hiekkanokkien. Oikeesti, jos tänne tuotaisiin parhaat AMA supercrosskuskit, veikkaan etteivät hekään pystyisi hyppäämään noita. Tarvitaan erikoislaatuinen luonne vetämään näitä läpi. Jos et pysty ylittämään gäppiä, tiedossa on sairaalareissu. Ja kaikki, mitä nettoat suorituksesta, on 5 sekunnin videoklippi ja retosteluoikeudet. Mutta kaikki on sen arvoista, kun on kyse siitä, että lopuksi istutaan leirinuotiolla virkistävän juoman kera."

Kun kuskit ja tuotantojengi Doonies3:n ympärillä kokoontui viettämään iltaa massiivisen kokon ympärille raskaan kuvauspäivän jälkeen, legendaarinen freestyle motocross-kuski Blake "Bilko" Williams teki mielenkiintoisen huomion.

"Jos tsekkaat yhdenkin kohtauksen Doonies3-videosta somessa tai missä vain, huomaat toteavasi 'Hitto toi näyttää hauskalta!'", sanoi Bilko ryhmälle. "Ja hauskaa se onkin. Siksihän me täällä olemme!"

 

#DOONIES3 esittää:

 

Moto

Axell Hodges

Kris Foster

Josh Hill

Tyler Bereman

Jeremy "Twitch" Stenberg

Kaed Kniffing

Blake "Bilko" Williams

Taka Higashino

Jeremy McGrath

Seth Enslow

Tom Parsons

Harry Bink

Beau Manley

Stephanie Pietz

Jimmy Fitzpatrick

Connor Ericsson (Buttery)

 

4-pyöräiset menopelit

Kurt Busch

Liam Doran

Rodrigo Ampudia

Wayland Campbell

Bailey Campbell

Casey Currie

Damon Bradshaw

Coty Saucier

BJ Baldwin

 

Harley Stunttikuskit

Buddy Suttle

Nick Leonetti

Logan Lackey

Kade Gates

 

Kelkkakuskit

Paul Thacker

Heath Frisby

Cory Davis

Joe Parsons

 

Monster Girls

Carla Morel

Kylie Walton

Caitlin Nordby

Janey Lee

Magda Angel

Lauren York

Kelsey Sliwinski

Haley Capper

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

SUOSITELLUT

SINULLE